| I know one thing |
[08 Dec 2009|07:02pm] |
Jos et sinä enää minua huoli olen puu jonka salama nuoli palanut ja revitty maa sitä minä olen, jos sua en saa
|
|
|
[20 Nov 2009|11:39pm] |
|
Kaikki on niin vitun kaksijakoista taas kerran että.
|
|
|
[17 Nov 2009|10:23pm] |
Olen elämästäni aika pähkinöinä. Teen hyviä valoja.
Ja unistanikin.
Ja monista ihmisistä.
Ja lukion toisella kirjoittamastani runosta, joka aikoinaan julkaistiin Kyky:ssä, ja jonka eilen spottasin kirjoitetun isolla lavastesermeihin pengerkadulla. Olin ihan kaikessa rauhassa rakentamassa valoja (taas), kun luen sivusilmällä: 'Te olette joukkovoima, saatanan lampaat'. Te ette tajua sitä tunnetta. Se oli kirjoitettu punaisella, oranssilla ja mustalla kiviseinäksi maalatun sermin päälle. Te ette tajua sitä tunnetta. Voi hyvä jumala.
Lisäksi teen loistavan lukiodiplomin, olkaa siitä varmoja.
|
|
| I'd love "not to give a fuck", but that just won't do |
[12 Nov 2009|02:09pm] |
| [ |
mood |
| |
Nuuskamuikkunen. |
] |
| [ |
music |
| |
Koko aamun kuuntelin elikä päässä soi: The Dresden Dolls - Girl Anachronism |
] |
Tajusin tänään pari asiaa, ensimmäinen oli virkistävä egoboost (jota kesti noin 5min) ja toinen sai kiroilemaan.
Yleisesti ottaen: lopetan tän vikinän ja alan tehdä valokarttoja.
|
|
| You can never break me |
[04 Nov 2009|07:36pm] |
Skin head, dead head Everybody gone bad Situation, aggravation Everybody allegation In the suite, on the news Everybody dog food Bang bang, shock dead Everybody's gone mad
All I wanna say is that They don't really care about us All I wanna say is that They don't really care about us
Beat me, hate me You can never break me Will me, thrill me You can never kill me Jew me, sue me Everybody do me Kick me, kike me Don't you black or white me
All I wanna say is that They don't really care about us All I wanna say is that They don't really care about us
Tell me what has become of my life I have a wife and two children who love me I am the victim of police brutality, now I'm tired of bein' the victim of hate You're rippin' me of my pride Oh, for God's sake I look to heaven to fulfill its prophecy... Set me free
Skin head, dead head Everybody gone bad trepidation, speculation Everybody allegation In the suite, on the news Everybody dog food black man, black mail Throw your brother in jail
All I wanna say is that They don't really care about us All I wanna say is that They don't really care about us
Tell me what has become of my rights Am I invisible because you ignore me? Your proclamation promised me free liberty, now I'm tired of bein' the victim of shame They're throwing me in a class with a bad name I can't believe this is the land from which I came You know I do really hate to say it The government don't wanna see But if Roosevelt was livin' He wouldn't let this be, no, no
Skin head, dead head Everybody gone bad Situation, speculation Everybody litigation Beat me, bash me You can never trash me Hit me, kick me You can never get me
All I wanna say is that They don't really care about us All I wanna say is that They don't really care about us
Some things in life they just don't wanna see But if Martin Luther was livin' He wouldn't let this be
Skin head, dead head Everybody gone bad Situation, segregation Everybody allegation In the suite, on the news Everybody dog food Kick me, strike me Don't you wrong or right me !
All I wanna say is that They don't really care about us All I wanna say is that They don't really care about us
|
|
| "H"-sana on pannassa. Enkä tarkoita nyt "homo"a. |
[30 Oct 2009|11:50am] |
|
Nyt koulussa zombiena, ja illalla omissa juhlautumissani Jumalatar Sarvipäänä.
Hyvää Kekriä, pyhäinpäivän aattoa ja Samhain aatonaattoa kaikille <3
Oijoijoi tää on niin mun juhlani <3
|
|
| Kunhan nyt jaan teille sen |
[26 Oct 2009|02:46pm] |
| [ |
music |
| |
So why don't you come over ? |
] |
että mulla on useamman päivän nyt soinut päässä Garbage, ja varsinkin 'Boys wanna fight'-biisin kertosäe mutta muodossa:
Girls wanna fight the boys are happy to dance all night
Mulla ei riittäis uskoa tähän lukiodiplomiin, mutta taistelen sen saamari kunnialla läpi sillä
revolution is the solution the sex is not the enemy
|
|
| "No tuo urpo mieheni katsoo italovesterniä niin jotenkinhan mun on itseäni viihdytettävä" |
[17 Oct 2009|09:52pm] |
| [ |
mood |
| |
Nyttemmin hilpeä |
] |
Ilmoittaisin, että äitini 63v, tuo julma kusipää on tässä vierelläni isän koneella ehkä tunnin verran surffaillut eri treffi- ja seuranhakusivustoilla nauramassa ihmisille ja siis nauranut kunnolla, todella kunnolla... :D:D:D Kamala, toiset yrittävät ihan tosissaan ja toi kehtaakin :DDD
Hitto rakastan äitiäni. Se on ollu ihan pitelemätön siitä lähtien kun se löysi googlen. Mokomakin sika.
"Kato nyt mä oon jo horoskoopeissa 8D"
|
|
| Osa teistä tietää |
[10 Oct 2009|11:56pm] |
Annan sen puhua puolestaan:
http://www.youtube.com/watch?v=4m7g8F2F95g&feature=related
Antaisivat minun lentää !
|
|
| Eläköön performanssitaide ! |
[08 Oct 2009|11:34am] |
| [ |
mood |
| |
hyper |
] |
Olen siis niin liekeissä tuosta videoteoksestani.
Hypähtelen ja hermoilen mielipiteistä ja muusta ja yritän kerätä vielä psyykeni portfolion kunnialliseen loppuunsaattamiseen, jotta voin lätkästä sen sen näytön viereen.
Tänään paljon kavereita <3 Huomenna BB-bileet 8 D Ja ylihuomenna ilmeisesti mallinaolemista Hengen ja Tiedon messuilla... Siitäkin mua sais ihm,iset vähäse informoida. Ja editoinnit on nyt tehty (Helsinkidokumentistamme tuli vidun hyvä sittenkin) - tosin, jos laitan kommenttityöni ehdolle yhteen nuorten taiteilijoiden näyttelyyn, tarttee vielä vähä viilailla ja lisätä äänimaisema. Ja tehdä se. Mutta sillä ei ole deadlinea <3
|
|
| "Jukka jatkoon vai Jukka ei jatkoon??, kiitos !" |
[01 Oct 2009|11:40am] |
Jukka paasaa naisista ja mulla on hauskaa 8 DD Mulla on ollut tuotakin kamala ikävä ! Mokoma Joensuussahengaaja ja naistennaurattaja joka ei hengaa koulussa eikä sitä näe : D
Mutta eilen näin Hannaaja Iidaa ja oli hysteerisen hauskaa heti, naks, te olette IHANIA RAKKAAT <3
Olen tanssinut digitoinut editoinut editoinut editoinut opiskellut monologiani opiskellut monologiani oppinut monologiani editoinut editoinut editoinut lukenut filosofiaa filosofiaa kirjoittanut filosofiaa filosofiaa kuvannut editoinut editoinut käynyt terapeutilla opiskellut monologia editoinut vähän riidellyt puhunut tykännyt ja saanut takautuvia muistoja vuosien takaa inhasti ja editoinut kuuunellut röyksoppia editoidessani fiilistellyt ja kaikkea, mulla on hirveä kiire ja hirveän kivaa : )
"Ihme nostalgiapaskaa" -Jukka
Nomut kyllä sillekin hyvää kuuluu. Ja me ollaan ihan vitun outoja.
Ja huomenna Tampereelle !
|
|
| (ja minä sinun) |
[28 Sep 2009|08:19pm] |
| [ |
mood |
| |
<3 |
] |
| [ |
music |
| |
http://www.youtube.com/watch?v=mgIkPPpcbtE |
] |
Sinä olet minun tuulensuoja talon seinät sekä postin tuoma minä luen sua pitkään aamulla Olet minun mattopiiska aina viritetty rotanliiska minä pidän sua vaatekaapissa Minä olen sinun kaikkialla olen housuissa ja paitas alla minä olen siellä joka päivä Olen sinun riippumatto peruskorjattu ja harjakatto minä tiputtelen lunta keväisin Sinä olet minun toiveeni ja haaveeni ja kaikki anteeksi toiveeni ja haaveeni ja Sinä olet minun toiveeni ja haaveeni ja kaikki anteeksi Sinä olet minun, sinä olet minun. Sinä olet minun pakkasakka kevytpornahtava korttipakka minä pidän sua povitaskussa Olet minun tuulensuoja talon seinät sekä lehdentuoja minä katson sua postiluukusta Sinä olet minun toiveeni ja haaveeni ja kaikki anteeksi toiveeni ja haaveeni ja Sinä olet minun toiveeni ja haaveeni ja kaikki anteeksi sinä olet minun, sinä olet minun. Sinä olet minun keinonahkaturkki, akrobaatti sirkuksen seinäkellon viisarit ja ryijy keltainen Sinä olet minun alkuilta, loppupäivä, yöni kiireinen Sinä olet minun, sinä olet minun
Sinä olet minun toiveeni ja haaveeni ja kaikki anteeksi toiveeni ja haaveeni ja
Sinä olet minun toiveeni ja haaveeni ja kaikki anteeksi sinä olet minun
sinä olet minun.
|
|
| Mietittiin eilen Jukan kanssa Torkkelinmäellä että 'Kuinka kaikki voikin mennä näin hyvin.' |
[15 Sep 2009|10:00pm] |
| [ |
mood |
| |
Kipeä |
] |
| [ |
music |
| |
Röyksopp - Eple |
] |
Rakas päiväkirja, tänään sain kirjeen.
Vaikka mulla on kuumetta kirjoitusväsymys on musertava koulussa oli kamalaa enkä ehdi tehdä juuri mitään mitä haluan nähdä ihmisiä joita haluaisin ruotsinkirjotukset ja stressi vielä edessä ja päätä särkee kuin painajaisissa
mä olen onnellinen. Ja se on ihan hirveän paljon.
|
|
| Wenn du fühlst dass du hoffst, sollst du leise sein? |
[11 Sep 2009|09:57pm] |
http://www.youtube.com/watch?v=IN3SXUbGICc
Tää symboliikka osuu ja uppoo YHÄ NIIN LUJAA. I still got that inch. We still got that inch.
FREIHEIT ich will nicht leise sein FREIHEIT ich will noch lauter schrei'n !
|
|
| Vitun YO. |
[08 Sep 2009|09:03pm] |
Usko loppuu, tämä on kamalaa, kuvitelkaa kaikki tämä platonisesti monotonisesti todettuna, usko loppuu, tämä on kamalaa.
|
|
| Life, what you got for me? Just bring it on. |
[05 Sep 2009|11:47am] |
|
http://www.youtube.com/watch?v=KmcPeuf5aXo
Life, what you got for me? I'm ready for it.
Ja ainiin, mua naurattaa yhä se vinkaisu keskenkaiken: "Meidän piti vaan mennä teelle !"
|
|
| navigation |
| [ |
viewing |
| |
most recent entries |
] |
| [ |
go |
| |
earlier |
] |
|
|
|
|